Damn, maaliskuu meni jo, melkein kerran kuussa päivittäminen ontuu siis pahasti taas. Nyt Eurosport näyttää Pohjoisen helvettiä ja meikistä riipii, kun ei pääse ajamaan. Onneksi pian on määrä saada uudet geelisäämiskäpöksyt, niillä sopii yrittää lääkärin ohjeiden mukaan satuloitua. “Ensin ajat kaksi minuuttia, sitten neljä jne.”
Ajaminen olisi mukavaa myös siksi, että nyt on tuo käveleminen hiukan pannassa. Sen siitä saa, kun lähtee maisteroitumismatkalle kahteen suurkaupunkiin ja kävelee yhtäkkiä noin 4000 % enemmän kuin triljoonaan aikaan sitä ennen. Sopii toivoa, ettei nivelten vihoittelu jatku yhtä kauaa, kuin viime vuonna vastaavassa tilanteessa, puoli vuotta ei nyt huvittaisi yhtään. Valivali.
Kevät on onneksi myös Suomen suunnassa melkein vauhdissa. Siihen liittyy kasapäin jokavuotisena toistuvia ilmiöitä erilaisten kisasäätöjen kanssa ja jokunen uusikin. Harmi vaan, että tietotekniset valmiudet ohjelmistojen osalta eivät ihan vielä natsaa. Vaan mikäs tässä on säätäessä, kun muutakaan tekemistä ei niin tuhannesti ole. Seitsemän viikon vastauksen odottelun seurauksenakaan ei hommia irronnut, joten yhä on kolme kuukautta täytettävänä ennen seuraavaa pätkää. Tarttis varmaan keksiä jottain. Taitaa koko postaus olla vähän nihkeän oloinen, vaan minkäs teet. Onneksi pian on sentäs vappu ja sitä ennen vielä pääsiäinenkin – kaksi suosikkikalenterijuhlaani.