Martti Servon Nippa nappa niukin naukin soi syksyllä arkistossa päässä, kun viimeistelin gradua.

Uuden fantasian ja Freemanin Liian myöhään soi sinä yönä, kun tein viimeiset viilaukset ennen g:n painoon lähettämistä.

Vuosi sitten, kun sain työn, jonka lopulta päätin jättää ottamatta, kuuntelin Maija Vilkkumaan Lottovoittoa ja Rouvakellaria.

Uutena vuotena lauleskelin Los Diablosin Un rayo de solia.

Kun kokosin valmistujaisten soittolistaa, sain mainon biisivinkin, jota kuuntelin myöhemminkin monesti, se oli France Gallin Poupée de cire, poupée de son. Samaa sarjaa ovat  myös Francen A Banda ja  Hippie, Hippie.

Samaan listaan bongasin myös Los Diablosin Fin de semanan sekä Francon ajastakin tutun Karinan El baul de los recuerdosin. Aika Eurosviisuvetoista settiä, täytyy myöntää.

Sain eilen ainakin toivottavasti kasaan Viron kielen ja kulttuurin perusopinnot ja siitä oiva aasinsilta seuraavaan: talvella Teemalta tuli uusintana Viro – tuulten pieksämä maa -sarja. Sen tunnusbiisikin soi jossain vaiheessa päässä: Metsatöllin Oma laulu ei leia ma üles. Alkuperäisempi versio lienee Heli Läätsin. Olen myös hyräillyt Georg Otsin biisiä Saaremaa valss. Tiesittekö, että Raimond Valgren sävellys oli alun perin mollissa, mutta neuvostoviranomaisten painostuksesta se oli muutettava duuriin?

Jostain syystä en saa päähäni rockimmista kipaleista saa päähäni nyt juuri mitään sellaista, mitä olisin oikeasti hymistellyt niin, että vielä muistaisin sen jälkikäteenkin. Jottei tämä silti menisi ihan kulttuurihifistelyksi ja snobailuksi, on myönnettävä, että myös tätä olen lauleskellut: Poju: Poika saunoo.

Rintakorut hopeoidusta langasta ja sydämistä sekä siemen- ja makeanveden helmistä

Imetyskoru ruusukvartsista

Linkitys hopeasta, helmiäisestä ja kristallista

Solmioneula ruoriketjusta, hopeaa

Illuusio makeanveden helmistä ja kristalleista, osat hopeaa

Helmiäislasihelmiä ja hopeidut osat, korvakoruista puuttuvat tässä vielä klipsit

Toinen illuusio, jossa on swaroja ja hopeaosat. Korviksissa on superohuet ja kevyet Lazer Lace -filigraanipohjat.

Pitänee keksiä joku muu tausta koruille jatkossa, nuo alkavat vähän toistaa itseään. Montaa reilusti käytössä ollutta korua en ole edes kuvannut, ehkä niiden ikuistamiseen voisi panostaa seuraavaksi.

Ajaminen olisi mukavaa myös siksi, että nyt on tuo käveleminen hiukan pannassa. Sen siitä saa, kun lähtee maisteroitumismatkalle kahteen suurkaupunkiin ja kävelee yhtäkkiä noin 4000 % enemmän kuin triljoonaan aikaan sitä ennen. Sopii toivoa, ettei nivelten vihoittelu jatku yhtä kauaa, kuin viime vuonna vastaavassa tilanteessa, puoli vuotta ei nyt huvittaisi yhtään. Valivali.

Kevät on onneksi myös Suomen suunnassa melkein vauhdissa. Siihen liittyy kasapäin jokavuotisena toistuvia ilmiöitä erilaisten kisasäätöjen kanssa ja jokunen uusikin. Harmi vaan, että tietotekniset valmiudet ohjelmistojen osalta eivät ihan vielä natsaa. Vaan mikäs tässä on säätäessä, kun muutakaan tekemistä ei niin tuhannesti ole. Seitsemän viikon vastauksen odottelun seurauksenakaan ei hommia irronnut, joten yhä on kolme kuukautta täytettävänä ennen seuraavaa pätkää. Tarttis varmaan keksiä jottain. Taitaa koko postaus olla vähän nihkeän oloinen, vaan minkäs teet. Onneksi pian on sentäs vappu ja sitä ennen vielä pääsiäinenkin – kaksi suosikkikalenterijuhlaani.

1. Kaksoispiste numeron ja päätteen välissä. Lisätietoa täällä ja esimerkki sieltä:

Meinaan tilannetta, jossa numeroon pitää yhdistää sijapääte. Luvut 1-10 ovat simppeleitä, (viiteen -> 5:een, kolmella -> 3:lla) mutta jotenkin erityisesti siitä eteenpäin on hankalampaa. Lukusana lauseessa ‘Nähdään kahdeltatoista’ tulee usein kirjoitetuksi muotoon 12:sta eli ‘kahdestatoista’, vaikka 12:lta olisi oikea versio. Siis kaksoispisteen jälkeen tuupitaan jonoon kirjaimia, jotka tulevat ennen loppuosaa ‘toista’, se ei taivu tuossa mihinkään. ‘Kahteentoista’ lyhentyy siten 12:een jne.

2. Yhdysmerkin käyttö yhdyssanoissa

Kun yhdyssanan osana on numero, kirjain, merkki tai lyhenne, yhdysmerkki tarvitaan. Esim. A4-kokoinen, b-luokka, 20-vuotias. Tämä on simppeliä, ei siinä mitään. Mutta tuo 20-vuotias on siis yhdyssana ja siksi siinä on yhdysmerkki. 20 vuotta taas ei ole yhdyssana ja siinä ei siksi sitä viivaa ole. Eli “Paljon onnea 20-vuotiaalle XX:lle” on ihan jees, mutta 20 vuotta noin muissa tilanteissa ei ole yhdyssana. Silti muoto “Paljon onnea, täytit 20-vuotta” tulee usein vastaan. Sanaan vuosi ei siis automaattisesti liity yhdysviivaa tms.

Tiedän, tämä on helposti tulkittavissa pikkusieluisuudeksi. Olen silti samaa mieltä suomen kielen tutkija Jari Kotilaisen kanssa siitä, että on: “Tylsää, jos äidinkieli typistyy virheiden bongailuksi.” Haastattelu – ja hauska juttu mm. viipurilaisista punkkareista – on tuolla.

Edit. Tämäkin patsastelija onnistuu kirjoittamaan kahdesti näin lyhyeen postaukseen sanan simppeli. Viittaan siis viestin ensimmäiseen lauseesee. MOT.

Voltaire
Joulukuussa (erään g:n palautuksen jälkeen) päätin viimein toteuttaa ajatusta paikallisten, vähän vähemmän tuttujen kahviloiden testailusta. Mukaan uskaltautui lyhyellä varoitusajalla pari muutakin sumpinhörppijää, ja menimme kimpassa Café Voltaireen. Paikka oli aika pieni, mutta symppis.

Heti, kun menin kysymään omistajalta, että onkohan tuo kinkkupiirakka Quiche Lorrainea, miekkonen oli ihan että: “Oh, tu parles française” ja alkoi papattaa ranskaa niin, ettei perässä pysynyt. Kun tilaukset tulivat pöytään, höpötys jatkui niin, että äijän oli oikein otettava tuoli ja istuttava alas kyselemään. “Oletko asunut Ranskassa? Missä olet opiskellut ranskaa?” “Ai, en tunne tuon nimistä ranskanopettajaa yliopistolta, mutta Akademin ranskan proffa on mun tuttu, se tulee tänne tänään.” Muuten ihan kiva, mutta kun kaikki seurueen jäsenet eivät olleet vannoutuneita frankofoneja ja koko keskustelu meni ohi. “Joo, mäkin olen ollut katsomassa Touria, mutta oltiin tasamaaetapilla ja ne meni tosi nopeasti ohi. Vähän sama kävi 70-luvulla, kun olimme katsomassa kuningatar Elisabethia Englannissa [---].”

All in all omistaja oli samanlainen kuin itse paikka, eli symppis – trés sympa, niin kuin ranskis sanoisi. Vuohenjuustopatongin välissä oli tasan vuohenjuustoa, mutta quiche oli hyvvää ja chai latte kans, musiikista puhumattakaan. Jotain kirjoja ja lehtiä siellä näytti myös olevan. Paikassa järjestetään myös keskusteluiltoja ym. Ehkäpä menen joku kerta uudestaan.

Tintå
Eilen oli tarkoitus mennä Sergio’sin kyljessä kyhjöttävään Piccola Cantinaan, mutta sepä oli kiinni ja itse ravintola samoin. Hilpaisimme siitä Blankon vieressä olevaan Tintåån (ihana taivuttaa tuota noin). Omien sanojensa (ai kenen?) mukaan se on viinibistro. Joskus aiemmin menin siitä lounasaikaan ohi, ja kuolasin herkkua salaattipöytää. Illallakin sielä oli vielä paakkelsia tiskissä. Härligt, etten sanoisi, etenkin jos ajattelee tämän metropolin kahvilatarjontaa iltaisin.

Julmetussa nälässä päätin silti tilata lohkoperunoita, joista ensimmäinen satsi päätyi tarjoilijan käsistä lattialle. Potut olivat lopulta ok, majoneesi vielä kivampaa ja viinikin hyvää. Valinnanvaraa niissä olisi ollut vaikka kuinka, joten tuonnekin tarvinnee vielä palata. Etenkin kun kakkuun asti en vielä päässyt, vaikka niitä herkeämättä tuijotinkin melkein koko ajan – ääresti hyvää seuraa olin, siis. Puljussa myytiin myös take awaynä kaikenlaista herkkua leivästä oliiveihin ja kynttilöihin (en tiedä, miltä ne maistuvat). Homma vaikutti kaikkiaan varsin mukavalta. Seuraavaksi ehkä se Piccola tai joku muu.

Kahviloissa ja ravintoloissa – miksei viinibistroissakin – käyminen tai ihan vaan kivojen ruokien tekeminen kotona pistää joskus miettimään sitä, minkälaisessa maassa ja kulttuurissa sitä elää, kun itsenäisyyspäivän vastaanoton kättelyjonossa jonkun avec (mies) esitellään suureksi nautiskelijaksi.

A) Mitä ihmisestä kertoo se, että haluaa tulla ensisijaisesti esitellyksi nautiskelijana? (Saatta olla, että siinä oli jotain muitakin määreitä, jotka unohdin, koska tämä oli paljon vakuuttavampi attribuutti.)
B) Miten ankeaa tai askeettista pitää yleisen ilmapiirin olla, jotta nautiskeleminen on niin merkittävä harrastus tai aktiviteetti, että se kannattaa nostaa esiin?

Yleistä löpinää
Kävin ennen publiikkia fyssarilla ja siellä päkiöiden ja hermojen lisäksi pohdittiin liikuntaa. Totesin, että onneksi on jotain ulkoilua tullut joskus tehtyä, niin on helpompaa aloittaa taas treenailu, jahka siihen oikeasti pystyy. Fyssari kertoi pohtineensa, miltä asiakkaasta mahtaa tuntua, kun jonkun vaivan takia tulee hoitoon ja saa ohjeeksi aloittaa liikkunnan harrastamisen, mitä ei ole koskaan aiemmin tehnyt. Tämä mies oli sitä mieltä, että tilanne voisi olla aika sama, kuin jos häntä kehotettaisiin aloittamaan harrastuksena jokn vieras ja vähän epämielekäs juttu, kuten virkkaaminen.

Ohjeet voisivat olla suunnilleen tällaiset: “Joo, nyt sun pitäis alkaa huolehtia kunnostasi, ja parhaiten se onnistuu niin, että alat virkata. Menet ensin Sinooperiin ja ostat sieltä vähän tarvikkeita (Joo, se oli mies, joka ei harrasta tämän sortin juttuja.) Sitten menet kotiin ja alat harjoitella joka päivä silmukoiden tekemistä. Jos parin viikon jälkeen tuntuu siltä, ettei onnistu, voit mennä myös mukaan ryhmätunnille, jossa virkataan yhdessä peilin edessä. (Ja vähänkö olis tylsää, kun muut osaa jo pylvässilmukoita kun itseltä ei vielä ketjusilmukkakaan onnaa.) Sitten, kun olet kolme kuukautta sitkeästi virkannut, voit alkaa huomata tuloksia ja kunnon kohentumista.” (Ja sit sulla oliskin jo ehkä se pipo valmiina.)

Väitän, että tuo oli ihan erinomainen esimerkki siitä, miten on välillä hyvä asettua toisen kenkiin ja miettiä tuollaista. Liikuntaa ikänsä harrastaneen voi olla vaikeaa mieltää sitä, miltä tuntuu aloittaa nollapisteestä vailla aiempaa kokemusta.

Ei mulla tällä kertaa muuta, hej då!

Olen keskittynyt pohtimaan asioita, joita aion (valtavalla) vapautuvalla henkisellä kapasiteetillani tehdä. Tällä hetkellä ideoita on vaikka kuinka, saa nähdä miten toteutuksen käy. Yhtenä ajatuksena on preppailla vähän eri kieliä, kun kursseilla ei ole tullut hetkeen käytyä. Jos jollakulla siis on ideoita esimerkiksi kivoista ja kiintoisista nettisivuista, verkkolehdistä, blogeista tms. seuraavilla kielillä, vinkatkoon minulle: espanja (no se tarvitsee ehkä vähiten preppausta just nyt), italia, ranska (tää ois hyvinkin rassauksen tarpeessa), ruotsi tai viro. Hollantia tai katalaania ei taida paljon blogit pelastaa, enkä vielä usko uskaltautuvani minkään saksankielisen materiaalin pariin, pitää sitä nyt joku roti olla.

Heinäkuun jälkeen tapahtunutta: gradun tekoa, gradun tekoa ja vähän liikkumista. Pyörän päälläkin olen käynyt, jopa jollain etäisesti lenkkiä muistuttavilla ulkoilusessioilla, mutta vain vähän ja lyhyesti. Intoa olisi kovasti ja pettymys onkin suuri, kun minipientä suurempi kuormituksen kasvattaminen ei vaan onnistu. Hitaasti mutta hitaasti siis edetään.

Nyt on matkaan tullut vielä yksi mutta. Aloitin harjoittelun arkistolla, johon nuo työpohdinnat lähinnä liittyvät ja joka ei ehkä aivan täysin ole mun juttu, vaikka ihan mukiinmenevää onkin. Muutama samperin päivä istumassa ja jo huutaa hoosianna hermo. Mä en ala. Jos työmatkat tekisi vallan bussilla pyörän sijaan, homma ehkä helpottuisi, mutta voi nyyh, kun sitä haluis niin kovasti harrastaa muitakin aktiviteetteja ja päästä edes jonkun sortin kuntoon.

Tähän mennessä mieleen tulleita työpohdintoja:

- Miksi vain kahdeksasta neljään toimistossa 4eva -tyyppinen työkokemus katsotaan legitiimiksi ja oikeaksi? Siis rekrytoijien kannalta. Silppu- ja pätkähommista voi kertyä ihan pätevää kokemusta myös. Valivali.

- Miten kauan kestää päästä kaveriksi kellokortin kanssa?

- Miksei juuri kukaan hyödynnä työpaikan kyljessä olevia, ihan fiksuja liikuntamahdollisuuksia ennen/ jälkeen töiden tai lounasaikaan, niin kuin ihan sallittua on?

- Miksi naisvaltaiset työpaikat ja -yhteisöt ovat niin omanlaisiaan?

- Miksei sokeritoukista vessan lattialla voi päästä eroon?

- Onko päivänvalolla yhteys työhyvinvointiin? Arkisto ja taukohuone ovat kellarissa.

Tällaisia nyt esimerkiksi. Jännää välillä tehdä jotain, mihin ei liity juuri kirjoittamista. Samalla kyllä huomaan salaisesti ehkä vähäsen kaipaavani sitä sekä jonkinsortin mahdollisuutta käyttää kielitaitoa. Ehkä pitää hankkia joku taivaskanavapaketti, jotta saisi TVE:n ja ETV:n näkyviin. Hmm.

Nyt salille ja kauppaan ja sen jälkeen viilaamaan vielä gradua. Kuukauden päästä pitäis kuulemma olla valmista. Ans kattoo.

Ai niin. Kuuntelin eilen Palefacen Helsinki –  Shangri-La -biisiä ja funtsin, että se on tavallaan seuraava versio Kun Suomi putos puusta -kipaleesta. Ja ensinmainittu kuulostaa erehdyttävästi myös sitseillä miesten lauluna tunnetulta Levanterilta. Sitä en kyllä linkkaa tähän, vaikka se jostain löytyiskin.

Nyt voi ovelasti käydä läpi taas kesäsuosikkeja niistä jutuista, joita sattuu keksimään. Siispä:

- Tv-sarja: Halv åtta hos mig eli Arvostele mun illallinen Livin myöhäisillassa on ollut aikas pop
- Ruoka: Morbier-juusto – tosin viime kesänäkin suosikki oli juusto. Sanotaan vaikka lisäksi couscous ja sitruunapiirakka
- Juoma: roséviini ja Canada dryn ginger ale (erikseen)
- Ääni: auton alppitorvi
- Aktiviteetti: uiminen, välillä jopa ilman pullaria
-  Kirja: Pirkko Leino; Suomen kielioppi (ei vieläkään mitään raflaavaa). Tenttitulokset puuttuvat yhä.
- Laite: järjestelmäkamera
- Positiivinen yllätys: alakerran röökimummon kesäloma kaukana parvekkeelta

Muoks: – Biisit: ZAZ: Je veux ja Kitkerät Neitsyet: Hei, poika

Siinäpä nuo, jotka nyt tulivat mieleen. Jatketaan tuonnempana, vi hörs.